Euroopan ensimmäisiin kuuluva pysyvä sähkövaloa tuottava sähkölaitos asennettiin keväällä 1882 Tampereelle Finlaysonin tehtaaseen. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Suomeen perustettiin lukuisia sähköalan yrityksiä ja 1920-luvun suuri kansallinen voimanponnistus oli Imatran voimalaitoksen rakentaminen ja sieltä Turkuun vedetyn voimalinjan pystyttäminen.
Sähkötukkuina toimineet yritykset perustivat vuonna 1925 Sähkötukkuliikkeiden Luottotietotoimiston ja 1931 alalle perustettiin oma liitto: Suomen Sähkötukkuliikkeiden Liitto r.y. (SSTL). Liiton avulla sen jäsenet pyrkivät turvaamaan ja valvomaan luotonantoa sähköliikkeille.
Toisen maailmansodan aikana oli pulaa tavaroista ja ulkomaanvaluutasta. SSTL valmisti kansanhuoltoministeriön pyynnöstä sähkötarvikkeiden yhtenäisen hinnaston, joka tunnettiin nimellä ”Musta kirja”.
SSTL:n rooli sähkötukkukaupassa korostui 1950-luvulla, jolloin liitto rekisteröityi julkiseksi kartelliksi. Koventunut kilpailu toi kuitenkin säröjä alan sisäiseen sääntelyyn ja samaan aikaan sähkötarvikkeiden halpatuonti Itä-Euroopasta kasvoi.
Vuonna 1972 luotiin uusi sähkönumerointi ja kaikki Suomen sähkötukku- ja sähköteolliset yritykset ottivat sen käyttöönsä. Jokaiselle uudelle kotimaiselle sähköasennustarvikkeelle piti hakea sähkönumero SSTL:stä, joka edelleen ylläpitää sähkönumerorekisteriä.
Vuonna 1988 Suomen kilpailuvirasto lähestyi liittoa, koska ”Musta kirja” oli viraston mielestä kartelli. SSTL päättikin vuonna 1990 luopua yhtenäishinnoittelusta, ja muuttaa ”Mustan kirjan” tuoteluetteloksi.
Laman aikana suomalaiset yhtiöt laajensivat toimintaansa Baltian maissa ja Venäjällä, mitä tukeakseen SSTL toimitti Mustasta kirjasta lähialueversion englanniksi ja venäjäksi sekä myöhemmin viroksi, latviaksi ja liettuaksi. Kansainvälistyminen kiihtyi, kun eurooppalaiset sähkötukkualan suuryritykset laajentuivat Suomeen ja monet valmistajat päätyivät ulkomaiseen omistukseen. Sähkötukkualalla panostettiin toimintatapojen kehittämiseen, varsinkin tietotekniikkaan kuten EDI- ja internet-pohjaiseen kaupankäyntiin.
SSTL on 1990- ja 2000-luvuilla muuttunut asiantuntijaorganisaatioksi, jonka tärkeimpiä tehtäviä ovat useiden tilastojen tuottaminen, sähkönumerorekisterin ylläpitäminen ja Sähkönumerot.fi –verkkopalvelun kehittäminen sekä tuoteluetteloksi muuttuneen ”Mustan kirjan” julkaiseminen. Tämän lisäksi SSTL tekee yhteistyötä eri viranomaisten ja järjestöjen kanssa, teettää kehityshankkeita sekä on mukana alan tunnetuksi tekemisessä viestinnän, messujen ja koulutuksen muodossa. SSTL tarjoaa myös mainion kentän sähkötukuille ja valmistajille keskustella alan näkemyksistä ja haasteista.
Lisätiedot: Tarja Hailikari, toimitusjohtaja, Suomen Sähkötukkuliikkeiden Liitto ry (SSTL). Puh. (09) 6963 722 tai 040 7358673.